Esikoinen laatuaikaa

Tänään on vietetty sitä kuuluisaa laatuaikaa esikoisen kanssa. Urakalla. Siis aivan oikeasti Urakalla. On kuntoiltu ja reippailtu ja shoppailtu ja ja ja. No vaikka mitä. Aloitimme laatuajan vieton käymällä ostamassa samissykemittarit ja itsellemme paidat pyyhkeet ja sen sellaista kuntosalisälää. Tie vei kuntosalille tapaamaan Personal Traineria. Tapaaminen oli hyvin odotettu. Tiedä kumpi sitä lopulta odotti enemmän. Äiti vai lapsi. Oli mukava kun esikoinen on nyt hirmuisen innostunut kaikesta kuntoiluun liittyvästä ja tahtoi liittyä kuntosalille ja alkaa käymään treenaamassa säännöllisesti. Tavoitteethan ei esikoisen kohdalla ole kovin hurjia vaikka äidin kohdalla sitäkin ovat. Esikoisen kohdalla riittäisi painon hallitseminen ja lihasmassan lujittaminen. Kuka onkaan parempi kertomaan mitä ja miten esikoinen voi salilla tehdä kannustaen ja tsempaten samalla liikunnan maailmaan sisälle. Tappamatta sitä itävää halua liikkumiseen ja oman kehon hallinnnan parantamiseen. Lähinnä kun mietittiin tavoitteita mietittiin millaisilla liikkeillä saadaan lisää voimaa tukirankaan ja nivelten ympärille ja miten saadaan lisättyä kehon hallintaa ja parannettua oman kehon itselleen antamaa tukea. Hyviä neuvoja tuli erittäin paljon ja lapsi oli innoissaan lähtiessä. Ensimmäinen kysymys taisikin tulla jo heti ulko-ovella. Koska me äiti tullaan seuraavan kerran? Sovimmekin jo heti ensi viikolle uudet treffit. Kunpa itsekin olisin saanut tuon ikäisenä samanlaisen mahdollisuuden. Mahdollisuuden harjoitella ohjatusti ja lisätä kehon lihasvoimaa ja hallintaa turvallisesti. Elänne toivossa sen suhteen ettei esikoisen tarvitse koskaan törmätä huonosta lihaksistosta johtuviin ongelmiin vaan hän saa itselleen tästä hyvän harrastuksen. Erittäin hyviä neuvoja tuli nyt jo hyvin paljon ja lisää on varmasti vielä luvassa ja paljon.

Salilta lähdimme humputtelemaan vähän lisää. Kävimme kauppakeskuksessa kiertelemässä ja katselemassa ja kävimme maistamassa jotain ihan uutta. Molemmille ainutkertaista makuelämystä

 

Sen jälkeen olikin kiva kierrellä pitkin lelukauppaa, elokuvateatteria, Anttilaa, Tokmannia ja vaikka mitä. Jutella kaikenlaisesta ja hassutella hivenen. Bussissa kotimatkalla olikin sitten ihana huokaista hetki ja jatkaa juttelemista peleistä. Tuntuvat olevan se aihe tällä hetkellä josta esikoisella riittää asiaa enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

 

Molemmille jäi illasta erittäin hyvä mieli. On mukava viettää ajoittain aikaa vain yhden lapsen kanssa. Näin monen ja näin eri ikäisten lasten kanssa lasten tarpeet sille laatuajalle ovat niin erilaiset. Siinä missä toiselle riittää pieni hetki sylittelyä tai hetken nukkuminen vieressä niin toinen tarvitseekin huomiota kertoakseen mitä on tapahtunut koulussa, mitä on touhuttu ja kenen kanssa. Välillä sitä itsekin oikein havahtuu kun on lapsen kanssa kahden kesken siihen miten nopeasti aika kuluu. Kohta nuo isommat eivät enää tahdo liikkua äidin kanssa kaksin, pyydä lähtemään kanssaan leffaan syömään tai shoppailemaan tai mitään muutakaan. Tämä on se aika mistä pitää nauttia. Kun lapset ovat kovin eri ikäisiä näkee asiat hyvin monelta kannalta ja huomaa hyvin miten jokin pieni asia voi olla yllättävän suuri. Joskus sen lapsen saa loistamaan jo ihan sillä, että samalla kun ojentaa ruokalautasen tai pudonneen hanskan kysyy yllättäen miten meni päivä koulussa. Vaikka olisi juuri vuodattanut miten pitkät tarinat kaikesta koulussa sattuneesta silti sitä tarinaa tulee lisää ja lapsi on hetken hyvin onnellinen. Ne on juuri ne pienet asiat jotka on arjessa ne tärkeimmät.

 

Näin kaiken sairastamisen ja menettämisen pelon (ja ennenkaikkea äärimmäisen potentiaalisen menettämisen mahdollisuuden) jäljiltä hyvin pienetkin asiat tuntuu isoille. Pieni hymy, yksittäinen sana tai ele. Kun huomaat lapsen kokeilevan jotain uutta. Arki on ihmeellinen ja maaginen jo omana itsenäänkin.

Kuinka kesyttää iltavilli?

Kun koko päivä aamusta alkaen on ollut yhtä hyppimistä ja pomppimista ja paikasta toiseen liehumista on illantullen vaikea lopettaa päivän leikit ja käydä nukkumaan. Silloin herää äkkiä kysymys miten kesyttää iltavilli? Se rasavilli joka vielä nukkumaan mennessäkin karkaa sängystä kymmeneen kertaan ja löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista piiloilemasta. Se samainen villi joka kurkkaa nurkan takaa ja juoksee kikattaen karkuun iloisesti virnistäen huomatessaan muiden huomanneen paon =)

Silloin on sopiva hetki käyttää mielikuvistusta ja lähteä pienelle seikkailulle. Silloin voidaan ottaa avuksi kaikki taiteensäännöt ja kaivaa kaappien kätköistä muutama purkki saippuakuplia ja niille täyttöpaketti. Sen jälkeen ladataan tyhjät unohtuneet kuplapurkit ja lähdetään metsästysreissulle. Kurkkaako seuraava kupla minkä nurkan takaa? Vai tuleeko se vastaan oven takaa? Vai kutittaako se aivan yllättäen nenänpäätä vai puhaltajansa huulia puhjetessaan puhallettaessa. Aivan salaa, kuin varkain käy iltavillin tie kohti omaa sänkyä ja lopulta viimeinen kupla pujahtaakin sängynpäälle. On aika kömpiä sänkyyn katsomaan kuinka kauniisti kuplat kimaltelevat yövalon loisteessa. On tullut hetki levähtää. Muutaman pallon jos vielä puhaltaisi sänkyyn niin iltavillikin paikoilleen jäädä saattaa.

Sen jälkeen voikin ottaa viereen penkin ja penkin päälle syliinsä läppärin johon kaivaa kamerasta muistikortin ja sen jälkeen voikin etsiä kuvan saippuakuplasta joka iltasadun päättää saa.

On aika hyvää yötä toivottaa Pikkuväen Talossa kas kohta nukahdetaa.

LaatuaikaaX4

Viimeinen viikko on mennyt enemmän ja vähemmän sairaiden lasten kanssa. Pikkuväki sairasti koko viikonlopun ja oikeastaan tämän kuluneen viikonkin. Isompi pieni oli useamman päivän kuumeessa ja kävimme jo lääkärissäkin. Virus oli tuomio ja tiukka kehotus seurata hengitystä. Nyt on pari päivää pienempikin sairastunut koko ajan pahemman oloisesti ja yskii jo melko kovasti. On kiukkuinen ja oikea sylikissa. Onkin tullut syliteltyä todella paljon nytten =)

Tänään pikkuväki onkin jo osoittanut merkkejä ulos haluamisesta ja kävimmekin vähän puistoilemassa kaupassa käymisen lomassa.

Otimmekin tänään lasten kanssa laatuaikaaX4. Laitoimme mikropopcorneja ja söimme niitä samalla kun katselimme Alvin ja pikkuoravat 3sta. Lapset tykkäsivät kovasti elokuvasta ja jaksoivat kummasti katsoa sen. Pienemmätkin. Välillä tulivat sohvalle kainaloon peiton alle, välillä kiipeilivät jaloissa nojatuoleista ja välillä istuskelivat itse nätisti pienen pienessä Anne-nojatuolissa. Muinainen muisto varhaiselta 2000-luvulta, hankittu kun isommat lapset olivat pieniä. Hyvin palvellut penkki ja vielä paremmin säilynyt. Antaa lämpöisen sylin yhtä mukavasti nyt neljännelle lapselle kuin aikoinaan ensimmäisellekin.

Eteisessä tulikin vastaan pari saippuakuplapurkkia ja tietenkin niitä piti heti alkaa lasten kanssa puhaltelemaan. Pienintä kuplat selkeästi pelotti ja olikin liikaa jännitystä heti kun kuplat häneen osuivat. Vierestä niitä pystyi vielä jotenkin seuraamaan kun halasi oikein tiukasti jalkaa. Lähdimmekin lopulta ulos ajatuksena puhallella ulkona kuplia ja ottaa muutama kuva niistä. Ensin oli tientenkin kameran muistikortti kotona kannettavassa ja sitten olikin kupla-aine vaahtoutunut tms eikä saanutkaan enää puhallettua kuplia. Harmin paikka. Olisi ollut kiva napata pari niistä.

Ystävämme Elli muutti taloon

Internet on ihmeellinen paikka. Tässä yhtenä päivänä katselin facebookissa uutisvirtaani läpi kun huomasin yhden äidin jakaneen kuvan omasta lapsestaan Elli Elephantin kanssa ja kuvaa tarkemmin tutkiessani huomasin Elefantilla olevan melkoisen mielenkiintoinen tarina taustallaan. Elli on alkujaan luotu ajatellen lapsia joilla on retinoblastooma ja jotka ovat sille menettäneet toisen tai molemmat silmänsä. Ellin alkuperäinen ajatus on ollut auttaa lasta sopeutumaan tilanteeseen, tuoda turvaa antamalla kokemus ettei hän ole ainoa maailmassa ja ennenkaikkea tarjota loistava tilaisuus tutkia omaa kehoaan ja silmiään. Elliä on saatavilla kolmea erilaista, yhdeltä puuttuu oikea silmä, toiselta puuttuu vasen ja kolmannelta puuttuu molemmat silmät. Tai kyllähän Ellillä on molemmat silmät olemassa, Ellillä on vain taikasilmä. Silmä jonka saa irrotettua ja laitettua takaisin paikoilleen. Ensimmäinen reaktio meillä isompien lasten tuon huomatessa, silmän irrotettuaan kuoppaa tutkiessaan oli YÖK ja tungettiin silmä nopeasti ja kovakouraisesti takaisin. Hetken kuluttua kumminkin huomasin syrjäsilmällä kuinka Elli kaivettiin takaisin käsiin ja kokeiltiin varovasti Ellin kiinni olevaa silmää ja sen jälkeen irrotettiin huomattavasti helläotteisemmin Ellin silmä ja tutkittiin silmäkuoppaa hyvin kiinnostuneena. Elli oli selvästi valloittanut lapset omalla välittömällä olemuksellaan. Eikä tilannetta varmasti pahentanut se, että Elli on samanlainen kuin pienin lapsi on. Yksisilmäinen proteesia käyttävä omantienkulkija =)

Postisetä toi mulle tänään jotain tosi hienoa. Sen Nimi on Elli Elephant.

Sillä on aika hieno niska ja kärsä.

Ja se on aika vallaton. Se koittaa karata kesken kuvan oton =)

Mut sit se päätti kumminkin ottaa nokoset sylissä ;)

Hei, näytä mullekin! Anna mäkin otan kuvan! Tuiko siitä ees hieno? Anna Ellikin tsiikaa =D

Kun menee putkeen niin kaikki menee putkeen

Tänään on ollut melkoisen hauska päivä. Tuntuu ettei mikään ole mennyt niinkuin olisin tahtonut. Ensin toinen pikkuinen valvotti todella pitkälle yöhön ja toinen heräsi jo ennen kukonlaulun aikaa. Sitten lähdimme hirmuisella kiireellä kolmannen lapsen kanssa liikkeelle ja huomasin vasta reilu 20m ennen pysäkkiä, että pitää jäädä pois. Onneksi oli muitakin jääjiä ja havahduin asiaan liikennevaloissa. Sitten saikin neljättä lasta hoputtaa useampaan kertaan, että pääsisi ulos ja sitten olikin jo pimeä. Se siitä mukavasta leikkituokiosta lapsia kuvaillen. Ei muutakuin kauppaan ja sieltä suoraan kotiin miettimään mitä sitä söisi seuraavina päivinä kun pariksi päiväksi aiottu ruokakin oli muutaman tunnin sijaan tunnin liikaa ja päätti muuttua mustaksi.

Josko huominen olisi parempi päivä. Ainakin huomiselle on kovasti suunnitelmia =)

Ja, että ilta oikein kruunautuisi niin taidanpa lähteä kaivelemaan tuota rattaisiin nukahtanutta lasta toppapuvustaan. Ennenkuin hän paahtuu tai valahtaa ihan kokonaan tavarakoriin istuimestaan.

Vipellystä Veturipuistossa

Tuossa ihan vieressä on puisto joka on aikojen saatossa saanut liikanimen Veturipuisto. Onpa tainnut muuttua jossain kohtaa jo viralliseksikin nimeksi puistolle ja taisipa jopa puiston pielessä olla yhteenväliin kylttikin jossa luki Veturipuisto. Tosin täälläpäin nuo kyltit aina poltetaan, kaiverretaan, sotketaan, piirretään tai muuten vaan säretään joten ei niistä kovin pitkäaikaista iloa ole. Päätöntä touhua etten sanoisi.

Oikeastaan koko päivä on ollut täynnä turhautumista ja vinkumista tekemisen puutteen vuoksi ja aikani tuota 2 vuotiasta viihdytettyäni ja isoveljiensä hänen kanssaan leikittyään totesin viimein, että kai se täytyy pukea päälle ja lähteä ulos vaikka vielä kovin hutera olo onkin. No, puimme päälle ja lähdimme kameran kanssa puistoon. Ensimmäinen asia mitä huomasin kun kameran esille otin niin siitä oli patteri loppunut ja tietenkin vaihtopatterit oli sisällä joten ei muutakuin komentaa lapsonen hakemaan sisältä pattereita. No hänpä toi tietenkin neljän patterin sijaan kaksi joten toinen lapsi sai vuorostaan lähteä hakemaan loput patterit kotoa. Häntä odotellessa tietenkin samainen 2v kyllästyi ja lähti seikkailemaan pitkin poikin katua jolloin päätimme lähteä käymään kaupassa hakemaan jotain syötävää ja mennä sen jälkeen uudelleen kauppaan. Aikamme kaupassa seikkailtuamme ja kaupasta tarvitsevamme ostettuamme päätimme palata takaisin puistoon. Tosin matkassa oli pakasteita joten jonkun pitäisi tehdä pieni mutka kodin kautta puistoon.

Odotimme puistossa kotona käymään lähtenyttä ja kaksi vuotias seisoi vaunujen vieressä huutamassa. Mikään ei kelvannut, mitään ei tahtonut. Ei mennä kotiin nukkumaan, ei mennä leikkimään, ei mennä laskemaan liukumäkeä. Kaikki oli vain tylsää ja ikävää ja pitäisi vain lähteä etsimään isoveljeä. Aikamme odotettua hän saapuikin puistoon ja hauskanpito saattoi alkaa.

Ihan ensimmäiseksi piti kiivetä liukumäkeen ja laskea sitä alas ties miten monta kertaa. Hauskaa oli molemmilla laposilla.

 

 

 

 

Pieninkin totesi välissä isommilla olevan aivan liian kivaa ja tahtoi mukaan touhuilemaan. Hän laski kanssa mäkeä isoveljen kanssa ja sitten jo kohta laskikin toinen veli niskaan ja sen jälkeen pitikin jo laskea kaikkien kolmen mukana olevan yhdessä peräkkäin mäkeä alas ja hauskaa oli. Kaikki kolme kikattivat urakalla =)

 

Kun aikansa oli laskettu liukumäkeä niin sitten alkokikin jo kiinnostamaan maakin ja sitä piti päästä tutkimaan ja kokeilemaan. Tämän kertainen kaveri olikin rohkea ja konttasi heti menemään pitkin puistoa ja nousi istumaan tähyilemään ympärilleen joka välissä. Näki oikein kun nautti olostaan ulkona.

 

Sitten pitikin jo koittaa tuota kummastusta ja nousta sitä vasten seisomaan. Kylläpä se olikin hauska kapine. Liukumäki. Ja se koko härveli oli kovin kiva. Sille pystyi nimittäin tekemään yhden homman:

 

Sitä saattoi taputtaa ja raaputtaa ja siitä pystyi katsomaan omaa kuvaansa. Sitten sille saattoi vielä tehdä jotain muutakin. Jotain tosi jännää:

 

Liukumäen liu'un alle saattoi kontata. Ja jotain vielä parempaa:

 

Koko liukumäkihärvelin alle saattoi kontata tutkimusretkelle.

Ja sieltä alta pystyi hyvin vakoilemaan toisia

 

Piiloleikkien ja pienen pakoilun jälkeen olikin sitten kiva halailla porukalla.

 

Ja sen jälkeen pieni kaveri tahtoikin nauttia uudesta vapaudestaan ja kieltäytyi istuksimasta vaunuissa kun omatoimisestikin pääsi paikasta A paikkaan B niiiiiin hyvin.

 

Sitten olikin aika lopettaa ulkoleikit ja pakomatka ja lähteä kotiin iltapalalle ja iltatoimien kautta untenmaille. Vielä oli viimeisten touhujen aika. Oli hetki aikaa heittäytyä herra hankalaksi ja tutkia ulko-ovea. Siinä oli jotain todella hassua ja mielenkiintoista. Siitä näkyi toinen vauva. Sen kanssa tulikin vaihdettua parit läpsyt. Ja sitten voikin jo mennä kotiin. Tietenkin nelivetona. Ihan ensimmäiseksi tietenkin istahdettiin rapussa ulko-oven eteen kuramatolle ja sen jälkeen olikin hauska kiivetä syliin ja koittaa sylin kautta päästä ulko-ovelle ja takaisin pihalle.

 

Ajallisesti tämä oli varmasti yksi lyhyimmistä ulkoiluista mitä meillä on ollut varmaan ikinä, mutta kovasti tässäkin ajassa kerkisi touhuamaan. Hyvin sai pari pientä ihmistä unenpäästä kiinni kun kotiin päästiin.

 

Viikko vertaistukea

Viime viikko oli mielenkiintoinen. Olimme koko perhe kurssilla ja tekemistä (ja syömistä) riitti enemmän kuin ehti. Aamusta iltaan oli ohjelmaa. Oli Olympialaisia, retkiä, saunomista porukalla ja kaikkea mahdollista.

Lapset ulkoilivat  paljon, joka päivä kävivät vähintään kerran lastenhoitajien kanssa ulkona. Isommat lapset kävivät retkeilemässä ympäristössä ja pelasivat frisbee-golffia ja tekivät upeat unisiepparit ja kipsinaamarit. He olivat myöskin tehneet isoja maalauksia joita oli kiinnitetty hotellin ruokasalin lasiseinään kaikkien nähtäville. Maalaukset oli hienoja, niillä oli selvästi jonkinlainen teema jota ei aikuisille kerrottu. Käsin maalattuja, sormilla. Isoille pahveille maalattu kirkkain värein. Oli jännä seurata miten erilaisia kuvia jokainen lapsi oli maalannut. Jopa sisaruksilla oli kaikilla aivan erilainen maalaus.

Pienemmät lapset olivat askarrelleet urakalla. Heidät tutustutettiin todella hienoon muovailuvahan tapaiseen aineeseen. Taikataikinaan. Voi kun tuollaista olisi ollut omassa lapsuudessa. Pitääkin ostaa heti ensitilassa kreppipaperia ja laittaa sitä pieniä paloja lasiseen tyhjään ruokapurkkiin veteen värjäämään veden niin saa tehtyä hienon värisiä taikinoita. Vai olisiko sittenkin parempi käyttää tuohon tarkoitukseen elintarvikeväriä?

Aikuisille kurssi oli erittäin raskas joskin ÄÄRIMMÄISEN antoisa. Siellä oli hirmuinen määrä kaikkea. Oli keskusteluryhmiä, lääkärin luentoja, vapaata aikaa, ohjattua liikuntaa ja joka välissä pääsi valmiiseen ruokapöytään nauttimaan hyvästä ruoasta. Ennenkaikkea hienointa koko viikossa oli yhteinen toiminta. Oli koko porukan yhteinen saunailta jossa keräännyimme porukalla istumaan isolle rantasaunalle jossa oli iso keittiö ja oleskelutila takkoineen ja upea näköala suoraan rannalle. Tunnelma oli katossa ja kaikilla oli hauskaa. Nähtiinpä siellä jopa muotinäytöskin. Toisena päivänä olikin sitten kaikkien yhteiset Olympialaiset joissa kisailtiin perheittäin. Pääpaino oli tietenkin hauskanpidolla yhdessä.

Koko viikosta jäi käteen ensiajatuksena hirmuinen väsy kiireän viikon jäljiltä. Koko ajan sai lentää jonnekin tai olla tulemassa jostakin tai olla menossa syömään tai huoneeseen hetkeksi lepäämään ennenkuin oli aika käydä nukkumaan. Kun mietti hetken asiaa tarkemmin sieltä nousikin mieleen hyvin onnellinen ja rauhallinen tunne. Viikko loi lukuisia rauhallisia ja onnellisia muistoja. Viikko oli mahtava kokemus josta olen äärimmäisen kiitollinen meidän kanssa sen jakaneille. Lapsetkin muistelevat viikkoa lämmöllä.

Pienimmälle iski valtava äidinkaipuu loppuviikosta joka ei tunnu hellittävän ollenkaan. Edelleen ollaan koko ajan puntissa kiinni ja kiipeämässä syliin :D